Keväällä 1998 joukko vanhojen peliautomaattien harrastajia perusti Suomen peliautomaattihistoriallinen seura ry:n (SPEL ry). Vastaavaa seuraa ei tiettävästi Suomessa ole koskaan toiminut. Ennen virallisen yhdistyksen perustamista harrastajat olivat jo vuosia keränneet ja entisöineet vanhoja peli- ja viihdeautomaatteja, vaihtaneet ja teetättäneet varaosia sekä jakaneet teknistä ja historiallista tietoutta.  

Seuran alkukipinä oli kun yhdistyksen perustajajäsenet Henrik Niinimäki ja Antti Peltonen ryhtyivät vuonna 1994 keräämään vanhojen pelien manuaaleja ja kytkentäkaavioiota yhteiseen kirjastoon, josta niitä saattoi kopioina välittää alan muille harrastajille. Kysynnän laajentuessa päätettiin perustaa yhdistys, joka voisi saada taloudellista ja materiaalista tukea toiminnan laajentamiseksi. Peliautomaattihistoriallisesta seurasta päätettiin tehdä kaikkia alan harrastajia palveleva kattojärjestö. 

Yhteistyöhön alan yritysten ja yhdistysten kanssa 

Suomen peliautomaattihistoriallinen seura etsii sponsoreita ja tukijoita, jotta seura voisi teetättää isompia sarjoja esim. 1950-luvun flipperiden kuluvista osista. Hankintalistalla on myös erilaisia vanhoja testilaitteita: esim ensimmäisten digitaalisten flippereiden CPU-korttien testauslaitteita. Seuralla on myös huutava pula varastotiloista, joissa vanhoja peliautomaatteja voisi varastoida ja entisöidä. Seuran jäsenillä on hallussaan lähes 100 erilaista peliautomaattia. Koneet tarvitsevat lämpimät ja kuivat varastotilat. 

Seura ei vielä toistaiseksi ole saanut mitään julkista tukea, kaikki toiminta on toteutettu jäsenten henkilökohtaisilla rahoilla ja talkootyönä. Toimintaan aiotaan hakea rahoitusta yrityksiltä ja yhdistyksiltä.. 

Suomen peliautomaattihistoriallinen seura aikoo luoda yhteistyösuhteita englantilaiseen Pinball´s owners associationin kanssa ja tarkoituksena on luoda vastaavia yhteyksiä myös Yhdysvaltoihin. Yhdistys on tilannut kuukausittain ilmestyvän amerikkalaisen alan harrastelehden, Gameroom Magazinen. 

Pelitietopankki 

Suomen peliautomaattihistoriallinen seuran tietopankissa on tällä hetkellä noin 150 vanhan flipperin, 20 vanhan jukeboxin ja noin 70 muun peliautomaatin manuaalit ja kytkentäkaavat sekä 30 kirjan kokoelma alan kirjallisuutta, pääasiassa amerikasta tilattua. 

Yhdistys kokoaa myös listaa Suomessa olevista peleistä, niiden omistajista ja teknisistä tiedoista. 

Tähän asti jäsentensä vuokraamissa tiloissa toiminut seura etsii parhaillaan itselleen kokoontumis- ja entisöimistiloja. Ajatuksena on myös esitetty oman lehden julkaisemista. 

Suomen peliautomaattihistoriallisen seuran keskeisimpänä perusajatuksena on kuitenkin tämän erikoisen ja innostavan harrastuksen edistäminen ja tunnetuksi tekeminen. 

Helsingissä 21.4.1998  

Henrik Niinimäki, SPEL ry, puheenjohtaja 1998-2011